ulkka

perjantai 4. tammikuuta 2013

Kisavalmisteluja + vanhauusi asukki

Elikkä pari päivää sitten sain postissa katraaseeni taas kerran uuden heppasen, tällä kertaa kyseessä on reilu vuosi takaperin täällä asustellut suomenpienhevostamma Nipa, virallisemmin Pikkuneidin Nipatar. Alunperin myin Nipan ajanpuutteen vuoksi, mutta tuli tammaa vähän ikävä ja kun näin taas kerran myynnissä päätin, että aika ostaa tamma pois kuljeksimasta. Nipa oli niinkin vanhaksi hevoseksi vielä hyvässä kunnossa, joskus muinoin kastunut ja pahoin nukkaantunut kangas oli saatu hyvin kuntoon aktiivisella harjailulla ja tamma oli muutenkin siisti sekä puhdas.

Nipa 5. heinäkuuta 2011..

... ja Nipa 3. tammikuuta 2013

Siinä se on, olen kyllä todella tyytyväinen! Maksu on vielä hoitamatta, eli heppa ei vielä virallisesti minun ole, mutta huomenna hoituu sekin. Täyttöön olen tyytyväinen, tamma on ulkonäöllisesti jotenkin aina miellyttänyt minua. Käytiin vähän pihalla pyörähtämässä, ei siinä sitten mitään kummempia.

Tänään sitten olen oikeastaan koittnaut parannella luistelussa pahoin kärsineitä koipiani huomisia kisoja varten, letittänyt Kertulle pari kämästä lettiä ja laittanut Angstin varotusmerkit kuntoon.

Hyi, aika järkky :D On sillä hännässäkin.

Kisafiilistelyjä..

Lol, en jaksanu leittää hienosti vaan sidoin tylsästi kiinni.

Huomenna sitten tunkasen ponit kitarapussiin ja pakkaan kimpsut ja kampsut, suuntaan junalle ja hurautan Ailin kyydillä kispaikalle. Kamera on jo ladattuna, joten varautukaa kuviin! 

Mukava tunne tajuta, että unohdin pyytää iskältä rahaa.. Itelläni on vaan €, mutta eiköhän tästäkin selvitä. Tätä ne päiväunet teettää..



7 kommenttia:

  1. Munkin puolesta onnea kisoihin. :-) Oon itekkin tulossa, jos Suvituulea meinaat. :-)

    VastaaPoista
  2. Missä päin Oittia asustelet ja minkä ikänen oot + mitä koulua käyt ?? :) Asun todella lähellä Oittia meinaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! :D Kerron kyllä, kunhan laittelet yyveetä joko SKH-foorumin kautta tai s-postilla maustettuna sivujen viekkuun :)

      Poista
    2. Joo :D Voin laitella viestiä säpöön :)) kun en SKH-foorulla enää aktiivisesti käy :/

      PS.. Tää on mun toinen käyttäjä (keppariblogin)

      Poista
    3. Ja öö... mikä on sun säpö ?? (kysyy nolo) xD

      Poista
    4. Tarkoitin, että olisit laittanut sivujen viekkuun viestiä oman sähköpostisi kera, olisin siihen voinut sitten vastata :) Mutta kun kerran laittelit jo minulle yyveetä SKH'olla, niin siellä on se säpökin.

      Poista