ulkka

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Heinänuha

Takaisin! Eli viimeisestä postauksesta on liian kauan aikaa, mutta nyt olen taas vähän innostunut touhuamaan noitten kepikkäitten kanssa, ja päätin ilahduttaa teitä lukijoita (joita on taas hirvittävä määrä, mutta palaan siihen vielä) vihdoin postauksella. Olen yrittänyt aikaisemminkin päästä postailemaan - vähän on nimittäin tullut touhuiltua - mutta koneen hajottua se on ollut käytännössä mahdotonta, tai no, pikemminkin hyvin vaikeaa. Sen lisäksi olen pari viimeistä viikkoa ollut, yllättävää, kipeänä. Taas. No, tässä sitä nyt taas kuitenkin ollaan.

Aloittaminen käy varmaan helpoiten hevosmäärästä, joka on lähtenyt hurjaan laskuun; tällä hetkellä tallissa siis asustelee enään neljä hevosta. Kerttu, Angsti, Fetcha & Huli, joista Huli on vielä koeajalla, koska en herrasta hennonnut sen hivenen Kerttumaisen ulkonäön ja läheisen sukulaisuhteen (Kerttuun) vuoksi luopua. Ja voin sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen! Heppojen kanssa on paljon hauskempi puuhailla, kun ei ole kymmentä otusta huolehdittavana.

Siivosin hevoskatraan pienentymisen jälkeen myös tallin, ja nyt siellä mahtuu olemaan, ei ehkä hyvin sen koon vuoksi, mutta paremmin kuin ennen.



Pari päivää sitten (oon niin sekaisin viikonpäivistä, että hyvä, että tiedän mikä päivä tänään on!) siivottuani tallin, heittelin kaikki hepat ulosja päätin sitten vähän pitkästä aikaa ratsastaa. Päätin ottaa ratsuksi Hulin, koska sillä olen ylivoimaisesti vähiten rastastanut, onko se nyt mikään ihmekään, sillä muut ovat olleet tallissa 'vähän' kauemmin. Voin sanoa, että tuntuma oli kyllä ihan hukassa eikä koko hommasta tahtonut tulla yhtään mitään! Lopulta sitten luovutin, pitänee alkaa totutella taas ratsastamisen makuun.. Tosiaan, mitään sen suurempaa kerrottavaa tästä 'ratsastus kerrasta' ei ole.





Loppuun vielä lupaamaani juttua lukijoista. Lukijoitten määrä lähenee taas uhkaavasti tasakymmentä (kiitos siitä) eli olisi aika miettiä taas jonkin sorttista erikoispostausta. Tällä kertaa toivottavasti voisin tehdä sen teidän lukijoiden toiveesta, eikä minun tarvitsisi sitä itse keksiä. Niimpä ottaisinkin nyt vastaan muutamia ehdotuksia koskien postauksen aihetta. Valitettavasti mikään videoihin liittyvä ei ole edelleenkään mahdollista. Muutaman ehdotuksen jälkeen olisi sitten taas aika äänestää, joten jos on edes jonkinlaista ideaa, niin kommentoikaa ehdottomasti tähän postaukseen niitä! :)

8 kommenttia:

  1. Whii. tee ööö myday kuvien muodossa taikka kunnon esittely tallirakennuksesta taikka esittelyt hevosista kuvien kera. ja hevosten esittelyyn mitä kautta tullut ja historian havinaa kiitooos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whii! Hienoa, kiitos erittäin paljon ehdotuksistasi. Kuulostavat kaikki oikein hyviltä :)

      Poista
  2. myssen ehdottama historian havina ja heosten esittelypostaus kuulostaa upealle

    VastaaPoista
  3. Muakin kiinnostaisi MyDay kuvina. :) Tai sitten talliesittely.

    VastaaPoista
  4. HEI! aivan upeat sivut tiedätkö siis jonkun joka tekee ilmaiseksi bannereita '
    minullakin on keppihevosblogi sinne tarvisin jonkin bannerin teetkö sinä niitä
    Rousku? muuten sivut on oikeesti aivan upeat !!

    VastaaPoista
  5. Haastoin sut. :) http://tahvojatorsten.blogspot.fi/2013/07/haaste.html
    Tosiaan, MyDay kuvapostauksena vois olla tosi jees. :)
    -Tiia

    VastaaPoista